Standardointi on yhteisten toimintatapojen, ratkaisujen ja vaatimusten laatimista sovitussa menettelyssä; lopputulos on standardi, jonka käyttö on vapaaehtoista.
- Tasot
- kansallinen, eurooppalainen ja kansainvälinen
- Tarkastelu
- vähintään viiden vuoden välein
- Kirjoitusasu
- standardointi ja standardisointi ovat molemmat oikein
- Suomessa
- keskusjärjestö on SFS
Standardointi tarkoittaa sitä, että kiinnostuneet tahot sopivat yhdessä, miten jokin asia tehdään, mitataan tai testataan, ja kirjaavat sovun standardiksi. Mukaan voi tulla jokainen asiantunteva taho, ja valmis standardi on käyttäjälle vapaaehtoinen: viranomainen voi suositella sitä ja ostaja vaatia sitä tarjouspyynnössä. Sekä standardointi että standardisointi ovat oikeita muotoja, ja SFS käyttää nykyisin muotoa standardointi.
Miten standardi syntyy?
Standardointi etenee kuudessa vaiheessa, ja SFS:n kuvauksen mukaan jokaisessa on mukana alan toimijoita eikä yksikään taho päätä yksin.
- Aloite: kuka tahansa voi tehdä kirjallisen standardointialoitteen.
- Hyväksyntä: SFS tai toimialayhteisö arvioi tarpeen ja kiireellisyyden.
- Luonnos: standardointiryhmä valmistelee ehdotuksen, kansainvälisessä työssä tekninen komitea.
- Lausuntokierros: valmistajat, maahantuojat ja viranomaiset kommentoivat, ja luonnokset ovat julkisella lausuntopalvelulla kenen tahansa kommentoitavina.
- Vahvistaminen: kansallinen standardi vahvistetaan vain Suomessa, eurooppalaisen vahvistaa ensin CEN ja sitten Suomi, ja kansainvälisen vahvistaa ensin ISO, minkä jälkeen Suomi päättää käyttöönotosta.
- Tarkastelu: standardi arvioidaan vähintään viiden vuoden välein, ja se jatkuu, päivitetään tai kumotaan.
Näin vaiheet selittävät, miksi samaa tekstiä kantava standardi voi kulkea tunnuksella SFS-EN ISO: tunnus kertoo, että kansainvälinen teksti on vahvistettu sekä Euroopassa että Suomessa. Standardin tarkempi määritelmä ja tunnuksen lukeminen löytyvät oppaasta standardi: mikä se on.
Mikä erottaa standardoinnin lähikäsitteistä?
Sanaa käytetään kolmessa merkityksessä, ja haku sekoittaa ne helposti.
- Tekninen standardointi: standardin laatiminen, kuten tässä oppaassa.
- Psykologinen standardointi: testin osat esitetään ja vastaukset pisteytetään aina samalla tavalla, jotta tuloksia voi verrata normiaineistoon. Suomen Psykologiliiton Testilautakunnan ohjeen mukaan raakapisteet muunnetaan usein z-arvoksi, jonka keskiarvo on 0 ja hajonta 1, tai älykkyysasteikoksi, jonka keskiarvo on 100 ja hajonta 15.
- Standardinmukaisuus: tuote täyttää standardin vaatimukset, mikä ei ole sama asia kuin CE-merkintä.
Jos teksti puhuu pisteistä, normiaineistosta tai persentiileistä, kyse on testistä. Jos se puhuu numerolla tunnistetusta vaatimusasiakirjasta, kyse on tässä kuvatusta standardoinnista.
Missä standardointi näkyy käytännössä?
Standardointi näkyy tarjouspyynnön vaatimuksissa, tuoteluettelon ominaisuuskuvauksissa ja laatu- ja turvallisuussitoumuksissa. Viranomainen voi viitata standardiin säädöksessä, ja tuote voidaan sertifioida standardin perusteella. SFS mainitsee esimerkkeinä A4-paperin mitat ja lelujen turvallisuusstandardien sarjan. Standardin hankinnasta kerrotaan oppaassa SFS-standardit.
Lähteet
- SFS: Mikä on standardi? https://sfs.fi/standardeista/mika-on-standardi/
- SFS: Standardointi Suomessa ja maailmalla https://sfs.fi/osallistu-ja-vaikuta/standardointi-suomessa-ja-maailmalla/
- Suomen Psykologiliitto, Testilautakunta: Kognitiivisten testien sanalliset luokitukset https://www.psyli.fi/lausunnot-kannanotot-ja-tutkimukset/suositukset-ohjeet-ja-julkaisut/testilautakunnan-ohjeistukset/kognitiivisten-testien-sanalliset-luokitukset/
Aiheeseen liittyvää: CE-merkintä ja standardit